Vallox Oy
Vallox Oy on yli 50 vuotta toiminut ilmanvaihtokonevalmistaja. Vallox valmistaa itse kehittämiään ilmanvaihtokoneita, huippuimureita ja liesikupuja Loimaalla, Varsinais-Suomessa.
Tarkka ja ajantasainen tuotetieto palvelee sekä ammattilaisia että tuotteiden loppukäyttäjiä
Vallox (ent. Valmet Loimaan tehdas) on Suomessa tunnettu brändi. Erityisesti kylmään ilmastoon sopivan teknologiaosaamisensa ansiosta Vallox on markkinajohtaja hajautetussa ilmanvaihdossa. Kansainvälisillä markkinoilla tällä hetkellä vajaa puolet liikevaihdosta tulee viennistä Keski- ja Itä-Euroopan maihin.
Akeneo PIM ja Cloudinary tuotetiedon lähteenä
Vallox halusi uudistaa verkkosivuston sekä siihen liittyvän CMS-järjestelmän kokonaisuudessaan. Me Mediasignalissa suunnittelimme ja toteutimme WordPress-verkkopalvelun sekä sen toimintaan kiinteästi liittyvät integraatiot Akeneo PIMiin sekä Cloudinaryyn.
– Verkkosivuprojekti käynnistyi kumppanivalinnan jälkeen jopa hätkähdyttävän reippaasti ja eteni rivakkaan tapaan ihan loppuun saakka. Tiukastakin aikataulusta huolimatta uusi sivusto avattiin suunniteltuna ajankohtana, kertoo Valloxin markkinointisuunnittelija Anneli Ojala.
Sivustouudistuksella haettiin sisältöjen, rakenteen ja visuaalisuuden muutosta sekä tuotetietojen ja niihin liittyvien liitetiedostojen automaattista julkaisua taustajärjestelmistä.
– Yksi selkeimmistä tavoitteista oli sivuston ylläpidon helpottaminen. Ehkä merkittävin askel siihen oli rajapinta tuotetiedonhallintajärjestelmään. Sellaisen määritteleminen ja tekeminen sujui yhteistyössä todella helposti ja oli mukava tehdä töitä ihmisten kanssa, joiden kanssa kieli oli yhteinen. Kovin vähän kului rautalankaa tässä projektissa, kiittelee Anneli Ojala.
Suunnittelimme Valloxille moniulotteisen verkkopalvelun, jossa kaikki tuotetieto haetaan Akeneo PIMistä ja tuodaan sivuille valituin määrityksin Suomen markkinoille kolmeen eri kieliversioon, Global-sivustoon sekä erilaisiin hakulogiikoihin. Tuotetietoa rikastetaan Cloudinarysta hallittavilla tuotekuvilla, ladattavilla tiedostoilla, ohjeilla sekä suunnitteluapua tarjoavilla dokumenteilla.
Sivustouudistuksen yhteydessä Vallox teki samalla siirtymää tuotetiedonhallinnan osalta Akeneo PIMiin sekä kuvien ja liitetiedostojen hallinnan osalta Cloudinaryyn. Tiivis projektiryhmän yhteistyö ja määrittelytyö oli projektin onnistumisen kannalta tärkeää, sillä tuotedataa lisämääriteltiin ja vietiin PIMiin projektin loppumetreille asti.
– Suosittelen, kiteyttää Ojala yhteistyömme yhdellä sanalla.
Hakusovellukset auttavat käyttäjiä tiedon äärelle
Ammattilaisten tuotehaussa käyttäjä voi etsiä tuotenimellä, tuotenumerolla, LVI-numerolla tai kategoriatasolla tuotetietoa.
Haku palauttaa ammattilaisten näkökulmasta tärkeimmät linkit tuotekohtaisesti saataville sekä listaa tuotevastaavuudet tai korvaavuudet. Tuotteita voidaan suodattaa kategoriatasoisten suodattimien avulla.
Tuotehaku hakee kaiken tuotetiedon automatisoidusti Akeneo PIMistä.
Käyttöohjehaulla käyttäjä voi etsiä sekä myynnissä olevien että myynnistä poistuneiden tuotteiden käyttöohjeita yhdestä käyttöliittymästä.
Käyttöohjehaulla voidaan kategoriatasoisesti etsiä tuotteita, jonka käyttöohjehistoria kieliversioineen voi ulottua vuosikymmentenkin päähän.
Käyttöohjehaku hakee pdf-tiedostot automatisoidusti Cloudinarysta ja generoi kansikuvat hakutuloksiin.
Uusi sivusto vastaa myös tulevaisuuden tarpeisiin
Valloxin uusi sivusto on muuntautumis- ja laajentumiskykyinen. Teknisesti sivusto toteutettiin siten, että pohjaa voidaan hyödyntää laajasti myös tulevaisuudessa syntyviin uusiin tarpeisiin.
Yhteistyö Mediasignalin ja Valloxin välillä jatkuu tiiviinä jatkokehityksen muodossa. Uudistusprojektin aikana tunnistettiin jo tarpeita lisäominaisuuksille, joita lähdetään kehittämään sivustolle.