Asiakas
MM Kotkamills

MM Kotkamills on Kotkassa sijaitseva metsäteollisuusyritys, joka valmistaa kuusisahatavaraa, laminaattipapereita, puulevyjen pinnoituskalvoja ja laminaattien runkopapereita sekä taive- ja suojakerroskartonkia. MM Kotkamills on osa MM Groupia. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli noin 2,5 miljardia euroa ja se työllisti noin 10000 ihmistä.

Uusi visuaalinen yritysilme näkyväksi myös verkkopalveluun

Mediasignal toteutti MM Kotkamillsin uuden verkkopalvelun WordPress-alustalle. MM Kotkamillsin yritysilmeen muutostyössä syntynyt visuaalinen ilme tuotiin verkkopalveluun, jonka kohderyhmänä ovat globaalit muovia korvaavista materiaaleista kiinnostuneet yritykset. Sivuston teknisessä toteutuksessa kiinnitettiin huomiota vision esittämiseen, tuotetiedon helppoon löytämiseen ja tavoitettavuuden varmistamiseen. Sivusto kertoo MM Kotkamillsin ainutlaatuisen tarinan.

MM Kotkamills kehittää sisäistä tiedonkulkua Mediasignal Signean avulla

Muovia korvaavia puupohjaisia materiaaleja valmistava MM Kotkamills päätti uudistaa vanhentuneen SharePoint-pohjaisen intranet-ratkaisunsa. Vanhan intranetin ongelmina olivat muun muassa vaikea päivitettävyys, tiedon löydettävyys ja sekava rakenne. MM Kotkamills tutki erilaisia vaihtoehtoja uuden intranetin toteuttamiseksi ja päätyi paketoituun Signea Intranet+ -ratkaisuun.

Signea Intranet vastasi teknisen alustansa, valmiiden toiminnallisuuksiensa ja toteutusprojektinsa puolesta MM Kotkamillsin vaatimuksiin. Toteutusprojektissa otettiin huomioon eri yksiköiden tarpeet ja varmistettiin, että myös tuotannon työntekijät pääsevät käsiksi intranetissa olevaan tietoon. Enää ei tarvita henkilökohtaisia käyttäjälisenssejä, kuten SharePointin aikana.

MM Kotkamillsin intranet yhdistää tuotantoympäristössä työskenteleviä kotkamillsiläisiä. Työssäviihtyvyyden uskotaan parantuvan, kun kaikki työntekijät saavat tietoa yrityksen toiminnasta. Tuottavuus kohentuu entisestään kaikkien työntekijöiden päästessä mukaan sisäiseen digitaaliseen viestintään ja jakamaan osaamistaan koko organisaatiolle.

 

Lanseeraussivusto auttaa tuotteiden markkinoinnissa

MM Kotkamills otti käyttöön lanseeraussivuston, jolla he pystyvät itsenäisesti hoitamaan tuotelanseerauksia ja esittelemään uutuustuotteita.

Sivustolla voidaan hyödyntää laskuritoiminnallisuutta, julkaista tuotevideoita, tuotetietoa kuvineen, kuvagallerioita ja tapahtumatietoa. Sivustolla on mahdollista käyttöönottaa myös ominaisuus, jolla voidaan lähettää suoraa liveä esim. lanseeraustilaisuudesta tai tilata livetilaisuuksista muistutuksia sähköpostiin.

Lanseeraussivusto on hyödynnettävissä myös kampanjaluonteisissa tarpeissa.

Tutustu MM Kotkamillsin lanseerauspalveluun
Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä ja keskustellaan tavoitteistasi.

Ota yhteyttä
Marko Kujala

CEO | Solution Architect | Technologies
Mediasignal Communications Oy