Kirjoittaja
Sami Hakimsan
Kategoria
Blogi
Julkaistu
16.09.2019

Viestinnän merkitys ja luonne muuttuu, ja myös kasvaa digitalisaation tarpeellisuuden ja ratkaisujen myötä. Siksi juuri nyt on ajankohtaista kysyä, mitä viestintä yrityksissä merkitsee, kenelle se organisaatiossa kuuluu, kuka sitä tekee ja kuka johtaa.

Viestinnän toimeksiantomme tulevat monilta eri tahoilta, yleensä liiketoiminnan tai digitaalisten palveluiden kehittämisen yhteydessä. Ne tulevat asiakasyritysten johdolta ja asiantuntijoilta, mutta myös hallituksilta tai omistajilta. Kaikki heistä arvioivat viestinnän merkitystä hieman eri lähtökohdista.

Usein kuuluu pohdittavan, onko päätös nykyaikaisen viestinnän jäsentämisestä johtoryhmällä, tai kuka siellä näistä osa-alueista lopulta vastaa. Asiantuntijat näkevät monimuotoisella viestinnällä eniten käyttöä tuotteen tai osaamisen tunnetuksi tekemisessä, liiketoimintajohtaja puolestaan miettii markkinaosuuttaan ja yrityksen vakuuttavuutta, ja haluaa sellaista viestintää, joka selkeästi edistää niitä.

Näkymä yrityksen ulkopuolelta

Toimitusjohtajalle viestintä sinällään on yrityksen maineen ja tunnettuuden, usein myös työnantajamielikuvan kehittäjä. Toisinaan tuntuu, että viestinnän kautta toimitusjohtajat pääsevät hetkeksi katsomaan yritystään ulkopuolelta.

Kun hallitukset päättävät osallistua viestinnän suunnitteluun, on yleensä kysymys isoista asioista. Valmistaudutaan kriisitilanteeseen, fuusioon, yritysostoon tai muuhun merkittävään muutokseen. Viestinnän ammattilaiselta haetaan niihin sparrausta ja toista mielipidettä. Tavallisesti hallitusten jäsenillä on niin paljon kokemusta viestinnästä, että keskustelu on pikemminkin syvällistä strategisten viestien ja skenaarioiden valmistelua.

Isot kalat harvoin pinnassa

Sanotaan, että isot kalat nousevat pintaan harvoin. Päättäjä puhuu viestinnän asiantuntijalle yleensä silloin, kun kaikki yrityksen arvoa kehittävät voimat halutaan valjastaa käyttöön. Tavoitteet ovat selviä, toimenpiteet usein luottamuksellisia, ja työ erittäin merkityksellistä. Tällöin puhutaan yksinomaan yrityksen arvon kasvattamisesta eri aikajänteillä.

Asiantuntijalle arvokas kokemus

Meille asiantuntijana on arvokas kokemus olla mukana luomassa nykyaikaisin menetelmin mahdollisuuksia kasvuun, hyvinvointiin, uusiin työpaikkoihin – ja janan päässä verotuloihin. Silloin ollaan yhteiskunnan toimeliaisuuden ytimessä.

Me koemme nämä kaikki kuvatut tilanteet tasa-arvoisina tärkeydeltään. Ilman tuotetta ja osaamista ei ole kasvua, markkinaosuutta, mainetta tai arvonnousua. Siksi nykyaikainen viestintä kuuluu johdon agendalle – ja paljon muidenkin.

Puhutaan lisää.

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä ja keskustellaan tavoitteistasi.

Ota yhteyttä
Sami Hakimsan

Director, Business Solutions