Kirjoittaja
Sami Hakimsan
Kategoria
Tiedotteet
Julkaistu
03.12.2020

OmaFyssari+ on Mediasignal Groupin yhdessä terveydenhoitoalan ammattilaisten kanssa kehittämä fysioterapian ja ennakoivan kuntoutuksen etähoitopalvelu. Sovelluksen kehitystyö alkoi ennen korona-aikaa, mutta sen mahdollistaman toimintamallin käytettävyys ja hyödyt ovat korostuneet poikkeusoloissa.

Digiteknologia muuttaa terveydenhuollon ja -hoidon käytäntöjä. Myös fysioterapiapalvelut ja niiden käyttömuodot hyötyvät uudesta teknologiasta.  Fysioterapia on perinteisesti perustunut kahdenkeskiseen henkilökohtaiseen asiakastapaamiseen. Samalla on kuitenkin selkeästi tiedostettu tarve saada asiakkaat osallistumaan entistä aktiivisemmin myös muina aikoina oman terveydentilansa hallintaan ja ylläpitoon. OmaFyssari-sovelluksen mahdollistama etätoimintamalli tuo fysioterapian ammattilaisille uusia tapoja tehdä asiakastyötä ajasta ja paikasta riippumatta.

– Olemme jo aiemmin toteuttaneet erilaisia räätälöityjä terveys- ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Myös OmaFyssarin kehitystyö lähti liikkeelle asiakkaaltamme tulleesta ideasta. Mobiilisovelluksessa fysioterapeutti kulkee kirjaimellisesti koko ajan terveydenhuollon asiakkaan mukana ja tukee esimerkiksi leikkausoperaatiosta kuntoutumista kotiympäristössä, kertoo Mediasignalin OmaFyssari-tiimin vetäjä Sami Hakimsan.

OmaFyssarin ytimessä ovat asiakasta varten laadittavat räätälöidyt harjoitusohjelmat. Palvelun tarjoaja voi käyttöliittymän kautta ladata videot ja liikesarjakuvaukset valmiiksi omaan liikekirjastoonsa. Näiden materiaalien avulla jokaiselle asiakkaalle voidaan koota yksilöllisten tarpeiden mukainen ohjelma, jota hän seuraa mobiilisovelluksen kautta. Asiakas suorittaa harjoitukset saamiensa ohjeiden mukaisesti ja raportoi niistä samalla säännöllisesti fysioterapeutille.

Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) on Uudellamaalla toimiva hyvinvointipalveluita tarjoava yritys, jossa hoitoprosessi perustuu yhteistyöhön eri ammattikuntien välillä. Yrityksessä otettiin OmaFyssari käyttöön tänä syksynä.

– Olimme etsineet jo pidempään vastaavaa sovellusta. Perinteinen tapa tulostaa liikkeiden kuvia paperille asiakkaan kotona tehtäviksi ei ole tätä päivää. Halusimme myös ratkaisun, jonka käyttöliittymä olisi riittävän helppo, sanoo SUHKin palveluista vastaava johtaja Mikko Virtala.

– Meille tärkeintä on mahdollisuus tukea etänä asiakkaan kuntoutumista. Fysioterapia-alalla on tähän asti ollut vaikea ylläpitää systemaattista seurantaa, koska kotona tehty harjoittelu on jäänyt asiakkaan oman aktiivisuuden varaan, Virtala summaa.

Kehitystyössä on kiinnitetty erityistä huomiota tietoturvaan

Sovelluksen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tietoturvan varmistamiseen. Palvelun asiakasrajapintaan voidaan toteuttaa joko niin kutsuttu vahva tunnistautuminen (esimerkiksi pankkitunnistautuminen) tai vaihtoehtoisesti kaksivaiheinen tunnistautuminen. Molemmissa kaikki tiedot ovat vain fysioterapian palveluntarjoajan ja asiakkaan nähtävissä. Ohjelma ei kerää henkilötunnuksia, maksutietoja tai yksityiskohtaisia tietoja asiakkaan terveydentilasta, Hakimsan vahvistaa.

Lisätietoja:

Sami Hakimsan, Director, Client Solutions, Business Design and Strategic Communications, Mediasignal, 045 868 0883,
https://omafyssari.plus/
STT:n tiedote OmaFyssarista



Varaa maksuton Teams-palaveri – keskustellaan tarpeestanne.